perjantai 14. huhtikuuta 2017

Ajatuksia työttömyydestä ja syrjäytymisestä



Työttömyys on monelle arka aihe ja siitä puhuminen saattaa olla vaikeaa. Voisin kuvitella että aika moni tietää varmaan ainakin yhden pitkäaikaistyöttömän.
Tässä pieniä ajatuksia ja kokemuksia läheisen pitkään jatkuneesta työttömyydestä.






Lähipiiri,ystävät ja perhe ovat monelle motivaatio,kannustin ja jaksamisen lähde.
Entä jos ihmisellä ei ole näistä mitään?

Päivät menevät kotona pimeässä yksinään istuessa ja telkkaria katsellessa.
Asunnon siivoamisestakin on tullut vaikeaa kun ei jaksa ryhtyä.
Välillä joku sukulainen soittaa tai joskus käy kylässä ja työtön esittää että kaikki on loistavasti. Puheenaiheet pyörivät ruuanlaiton,sään ja telkkariohjelmien ympärillä. Syrjäytymisen merkit näkyvät selkeästi.

Kuunteleva ihminen saattaa miettiä itsekseen onko tällainen ihminen oikeasti onnellinen ja onko tämä normaalia? Suurin osa terveistä ihmisistä kumminkin haluaa kehittyä ja tavata ihmisiä.

Monet ihmiset tulevat pienestä iloiseksi ja se on hyvä asia, Mutta siinä vaiheessa kun ihminen iloitsee siitä miten hän uudisti arkeaan laittamalla sinappia jauhelihakastikkeeseen voi ehkä jo hälytyskellot ruveta soimaan.
On hyvä pystyä iloitsemaan pienistä asioista, se on jo edistysaskel. Se ehkä kertoo että jotain on vielä tehtävissä.

Omaa työttömyyttä selitetään fyysisillä kolotuksissa. On käsikipua,selkäkipua, jalkakipua.
Mutta samaan aikaan ihminen kykenee tekemään välillä pihatöitä ja elämään ihan normaalisti. Kipu ei näy käytöksessä eikä elämässä.
Työttömän passivoituminen ja itsensä kehittämisen puute ja into ovat suuria esteitä mistä on vaikea päästä yli varsinkaan yksin.

Omaa huonoa tilannetta ei ehkä itse näe, ja se tekee siitä vielä vaikeampaa.
On hyvin surullista nähdä sivusta tällaista vanhempaa ihmiskohtaloa joka ei vaan saa otetta elämäänsä. Välillä sitä miettii miten voisin auttaa?
Kaikki kehitysehdotukset ovat saaneet tyrmäyksen koska hän ei kykenisi siihen kolotustensa takia tai jonkun muun syyn takia. Jokainen ihminen kumminkin huolehtii omasta elämästään, joten toisen tilanteen sureminen ei tilannetta paranna.

Ketään ei voi pakottaa, kaikki lähtee kumminkin omasta itsestä.

Työvoimatoimistot kehottavat hakemaan työtä ja yrittävät saada puhelinsoitoilla ihmisen liikkeelle, mutta se ei aina riitä. Työtön ihminen on ruvennut taistelemaan vastaan ja tekee kaikkensa pysyäkseen linnakkeessaan ja odotellessaan eläkepapereita mihin ainoastaan tähtää.

Lähihoitajakoulu on avannut silmäni siinä mielessä että jokainen pystyy jollain tapaa kuntoutumaan, oli nuori tai vanhempi.

Huonot kokemukset työelämästä saattaa jättää traumoja, mutta niistä pääsee yli jos haluaa. Hyvää tapahtuu jos itse haluaa.




Sosiaaliset suhteet ovat kaiken hyvän alku ja juuri.


Yksin harva pystyy mihinkään.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti